Finnreha-Handi Finland Oy

Turvalliset pyörätuolin kiinnityssarjat yli 30 vuoden kokemuksella

Perustimme jo vuonna 1984 T:mi Handin. Vuonna 1984 saimme Q’STRAINT pyörätuolien kiinnityssarjan maahantuonnin ja aloimme toteuttaa turvallista pyörätuolissa matkustamista. Tuolloin Suomessa oli käytössä monennäköisiä "suksien kuljetus vöitä", jotka eivät taanneet turvaa ääritilanteissa. Myoskään laki ei silloin vielä ollut ajan tasalla. Nyt laki jo vaatii turvallisen kiinnittämisen pyörätuolissa matkustavalle henkilölle. Vuonna 1988 yrityksemme laajeni osakeyhtiöksi -Finnreha Handi Finland Oy- ja toimintamme laajeni kattavaksi liikuntaesteisten autoiluun ja kuljetuksiin erikoistuvaksi alansa osaajaksi.

Pyörätuolin ja matkustajan kiinnitykseen tarkoitettujen turvalaitteiden maahantuonti ja jälleenmyynti jäi tärkeäksi osaksi liikkeemme toimintaa. Yhteistyökumppaniksi tälle saralle löytyi myös QUICK-SECURE. Turvallinen matkustaminen on ensisijaisen tärkeää. Sekä Q’STRAINT että QUICK-SECURE omaavat pitkät perinteet ja vuosikymmenten kehitystyön, joten on ilo edustaa heidän tuotteitaan. Kiinnityssarjat ovat vakiinnuttaneet paikkansa maailmanlaajuisesti monissa palvelutakseissa, mikä kertoo tyytyväisistä asiakkaista. Tuotteiden ominaisuuksissa onkin panostettu helppokäyttöisyyteen sekä kuljettajan ja matkustajan hyvään ergonomiaan.

Käyttäjillä voi olla erilaisia toiveita, joten toimimme aina asiakaslähtöisesti ja suosittelemme sopivan ratkaisun pyörätuolin turvalliseen kiinnittämiseen. Vuosien varrella kertynyt vahva tietotaitomme alalta mahdollistaa yksilöllisten ratkaisujen suunnittelun ja toteuttamisen. Voimme olla apuna aloittavalle taksiyrittäjälle pyörätuolin turvavöiden valinnassa ja asennuksessa sekä huoltoon liittyvissä asioissa. Varastomme takaa tuotteiden nopean saatavuuden, myös pikatilaus tehtaalta on mahdollinen.

Tervetuloa Turenkiin!

Finnreha-Handi Finland Oy

Harvialantie 15

14200 Turenki

Pyörätuolin kiinnitys

Tuotteet

  • Pyörätuolinostimet
  • Käsihallintalaitteet
  • Kääntyvät istuimet
  • Liuku- ja parioven avaajat
  • Pyörätuolin kiinnitys
  • Turvavyöt
  • Muut autoilun apuvälineet
  • Auton renkaat ja vanteet

Palvelut

  • Suunnittelu
  • Asennukset
  • Katsastukset
  • Huollot
  • Korjaukset
  • Rengastyöt
  • Kaikki merkit
Pyörätuolin kiinnitys autoon